Heikki Arikka: Varsinais-Suomi on politiikan supertähtien kotikenttä

7.6.2016
Varsinais-Suomesta ja etenkin Turusta vaikuttaa nousevan erityisen paljon poliittisia vaikuttajia valtakunnantason politiikan johtotehtäviin. Vaalipiiristä on lähtenyt poliittiselle uralleen paitsi tasavallan presidenttimme, myös useampi nykyinen ja tuleva puoluejohtaja ja poliittinen vaikuttaja.

Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on kotoisin Kaarinasta. Vasemmistoliiton johtoon puolestaan nousee turkulaista verta, kun Li Andersson valittanee pian puheenjohtajaksi. Myös kokoomuksen seuraava johtohahmo voi hyvin olla turkulainen, mikäli viikonlopun kokousväki valitsee puolueen suunnannäyttäjäksi Petteri Orpon. Näiden puolueiden rinnalla myös RKP:n johtajuudesta kamppailee paraikaa turkulainen Ida Schauman.

On siis jopa mahdollista, että pian Suomen eduskuntapuolueista neljällä on Turun seudulta kotoisin oleva puheenjohtaja samanaikaisesti. Tämä olisi jo Suomen ennätys. Onkin erittäin mielenkiintoista, että juuri Varsinais-Suomesta tulee näin paljon yhteiskunnallisesti aktiivisia ja politiikassa ansioituneita toimijoita. Tätä tilastovoittoa ei missään nimessä tule pitää itsestäänselvyytenä, sillä politiikka ei tosiasiallisesti ole aina kiinnostavaa, eivätkä poliitikot arvokkaasta työstään huolimatta aina nauti kaikkien suosioita.

Itse arvostan vilpittömästi poliitikkoja ja politiikkaa. On totta, että politiikka usein tarkoittaa kompromisseja ja asioista sopimista, osin myös taustalla toimien. Nämäkin piirteet kuitenkin kuuluvat demokratiaan: ilman kompromisseja ja osapuolten välistä sopimista poliittisella järjestelmällämme olisi aivan toinen nimi, kuin kansanvalta. Politiikan prosesseja suomivan onkin syytä muistaa, että itänaapurimme on erinomainen esimerkki maasta, jossa tällaista sopimisen kulttuuria ei ole.

Myös media on osaltaan vastuullinen politiikan kolhiintuneeseen maineeseen: eniten painoarvoa annetaan asioille, joiden sopiminen on hidasta tai ei etene. Todellisuus voi olla jotakin aivan muuta, mutta valitettavasti tässäkin suhteessa pätee vanha viisaus, jonka mukaan asiat ovat siltä, miltä ne näyttävät.

Negatiivinen ulkokuva on politiikan – ja erityisesti poliitikkojen – tappio. Harvoin on valitettavasti mahdollista nähdä ulospäin sitä lukemattomien tuntien kokoustamista, keskustelua ja sopimista, jota vaaditaan yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi. Vaikka poliittinen päätöksenteko on toisinaan varsin hidasta ja työlästä, saadaan sen keinoin kuitenkin aikaiseksi huomattavan paljon hyviä ratkaisuja, joihin muilla keinoin olisi vaikea yltää.

Mielestäni ammattikunnan edustajat ansaitsisivatkin nykyistä enemmän arvostusta, kuin mitä he tällä hetkellä yhteiskunnassamme nauttivat. Haluankin omalta osaltani kiittää kaikkia, jotka laittavat itsensä likoon iltaisin ja viikonloppuisin meille kaikille yhteisen yhteiskunnan puolesta. Jos tällaisia aktiivisia ja lahjakkaita vaikuttajia löytyy nimenomaan Varsinais-Suomesta ja Turusta, on se suuri voimavara josta on syytä muistaa iloita.

Heikki Arikka
Kirjoittaja on Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja

Kategoriat: Varsinais-Suomen Kokoomuksen blogi

Vastaa