Puheenjohtajuutta tavoittelevat Takatalo, Valkonen ja Vauranoja

Varsinais-Suomen Kokoomus valitsee uuden puheenjohtajan keskiviikkona 4. joulukuuta pidettävässä piirikokouksessaan Raisiossa. Vuonna 2019 puheenjohtajana toimineen Saara-Sofia Sirénin seuraajiksi ovat ilmoittautuneet turkulaiset Janika Takatalo ja Ville Valkonen, sekä kaarinalainen Sanna Vauranoja.

Takatalo (s. 1992) on turkulainen kaupunginvaltuutettu ja kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa. Aiemmin Takatalo on toiminut muun muassa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana, sekä työskennellyt eduskunnassa.

Valkonen (s. 1988) on niin ikään turkulainen valtuutettu. Valkonen työskentelee energiarahoitusasiantuntijana kiinteistöjen energiatehokkuutta parantavassa yrityksessä. Valkonen on puoluevaltuuston varapuheenjohtaja ja toiminut aiemmin muun muassa ministerin erityisavustajana.

Vauranoja (s. 1977) on valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Kaarinasta. Vauranoja on yrittäjä ja opettaja, sekä työskennellyt aiemmin muun muassa ympäristö- ja projektipäällikkönä.

Piirin syyskokous valitsee myös piirihallituksen ja kaksi varapuheenjohtajaa. Tilaisuudessa kuullaan myös poliittinen puoluesihteeri Kristiina Kokon poliittinen tilannekatsaus.

Kategoriat: Uutiset