Varsinais-Suomen Kokoomuksen vaalitavoitteet julkistettiin

Varsinais-Suomen Kokoomus on julkistanut maakunnalliset vaalitavoitteensa. Yksi Kokoomuksen suurimmista piirijärjestöistä haluaa, että Varsinais-Suomi on Suomen vetovoimaisin paikka asua, elää, yrittää ja vierailla.

– Varsinais-Suomessa on vaurautta, vahvuuksia, historiaa ja menestystä. Meillä on yliopistot, korkeakoulut, vahva ja elinvoimainen maaseutu sekä vetovoimaiset seutukaupungit ja ainutlaatuinen saaristo, tiedotustilaisuuden avannut ja valmistelussa mukana olleita kiitellyt Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve sanoi.

– Suomalaiset ansaitsevat tietää miten eri puolueet lähtevät ongelmia ratkaisemaan. Niiden ratkaisujen pohjalta kansalaiset sitten tekevät ratkaisuja, Arve totesi.

Varsinais-Suomen Kokoomus on listannut vaalitavoitteita viidessä kategoriassa: maakunta, työ ja talouskasvu, sivistys ja koulutus, hyvinvointi sekä maatalous- ja ympäristö.

– Tavoitteita on valmisteltu substanssityöryhmissä ja ne hyväksyttiin piirihallituksessa viime viikolla, kertoo Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtaja Juha Rantasaari.

Maakunnan elinvoiman säilyttämiseksi seuraavan hallituksen tavoitteena on kokoomuspiirin mielestä oltava muun muassa, että Varsinais-Suomi kehittyy eurooppalaisen liikenteen ja logistiikan solmukohdaksi.

Työn ja talouskasvun vauhdittamiseksi kokoomuspiiri haluaa muun muassa, että myös seniorikansalaisten kokemus ja työpanos vapaaehtois- ja kolmannen sektorin toiminnassa, kuten omaishoidossa, tunnistetaan ja tunnustetaan.

Aivovuoto pääkaupunkiseudulle on varsinaissuomalaisten mielestä tukittava ja vastavalmistuneille Varsinais-Suomessa oppinsa saaneille nuorille on löydyttävä työpaikkoja. Tässä auttavat Varsinais-Suomen Kokoomuksen mukaan tunnin juna yhdessä etätyön lisääntymisen kanssa.

Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Heikki Arikka muistuttaa, että Varsinais-Suomen Kokoomus allekirjoittaa Kansallisen Kokoomuksen strategisen vaaliohjelman, joka julkaistiin helmikuussa.

– Kokoomus lähtee vaaleihin työ edellä. Tämä on kaikkein tärkeintä, jotta koko Suomi saadaan nousuun, Arikka painottaa.

Hyvinvointitavoitteissaan, Varsinais-Suomen Kokoomus vaatii, että asiakkaiden valinnanvapautta lisätään palveluseteleiden nykyistä laajemmalla käytöllä.

– Valinnanvapautta koskevaa lainsäädäntöä on valmisteltava ensi vaalikaudella, Arikka totesi.

Sekä maa- että kalatalouden ja muun ruuantuotannon on oltava yrittäjille kannattavaa, Varsinais-Suomen Kokoomus tähdentää.

– Tilojen elinvoimaisuudesta on pidettävä huolta. Elinvoimaisuus taataan vahvalla maakunnallisella edunvalvonnalla, Arikka sanoo.

Katso kaikki Varsinais-Suomen Kokoomuksen tavoitteet

täältä

Tutustu Kansallisen Kokoomuksen strategiseen hallitusohjelmaan

täällä

Lisätietoja:

Rantasaari Juha

Toiminnanjohtaja

Juhan vastuualueina ovat Varsinais-Suomen kokoomuksen järjestö-, vaali- ja kunnallispolitiikka sekä järjestön talous ja toiminnan rahoitus.

juha.rantasaari@kokoomus.fi

040 514 0894

Kategoriat: Uutiset

2 kommenttia artikkeliin “Varsinais-Suomen Kokoomuksen vaalitavoitteet julkistettiin
  1. Harry Lindström sanoo:

    Ei vetovoimaisuudessa halut auta, tarvitaan toimia. Ainoastaan tehoavat. Mitä Varsinais-Suomi on tehnyt tuon vetovoiman hyväksi. Ei mitään. Millaista tulosta voimme siis odottaa. +/- nollaa.

  2. Harry Lindström sanoo:

    Huomasin virheeni ja korjaan. Toinen virke: Ainoastaan ne tehoavat.

Vastaa