134

Nurmi Veli-Pekka

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja, tekniikan tohtori

Kotipaikka: Turku

Suomen elinvoimaisuus ja hyvinvointi kumpuavat turvallisuudesta

Olen tekniikan tohtori,  perheellinen kahden yliopistossa opiskelevan nuoren aikuisen tyttären isä, laivaston komentajakapteeni (res) ja basisti, turkulainen Paneliassa kasvanut metsästävä maalaispoika, jonka sukujuuret ovat vahvasti Yläneellä.

Työurani on pyörinyt oikeastaan kahden kokonaisuuden ympärillä: energian ja turvallisuuden. Vajaan yhdeksän vuoden ajan olen nyt toiminut oikeusministeriön yhteydessä toimivan Onnettomuustutkintakeskuksen johtajana. Tätä ennen olen työskennellyt vaativissa johtamistehtävissä muun muassa Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtajana, Länsi-Suomen lääninvalmiusjohtajana sekä johtajana Tukesissa. Lisänäkemystä on tuonut toimintani useiden pk-yritysten hallituksissa.

Meillä Suomessa moni asia on todella hyvin. Elinvoimaisuutemme peruspilareina on neljä asiaa: turvallisuus, yritysten toimintaedellytykset, koulutus ja infrastruktuuri. Näihin meidän tulee jatkossa määrätietoisesti panostaa. Välttämätön edellytys näiden taustalla on toimiva julkishallinto, jonka pitää mahdollistaa eikä byrokratiallaan ja ylisääntelyllään hankaloittaa asioita. Tärkeä osa turvallisuutta on suomalainen puhdas ruoka ja ympäristöstä huolehtiminen.

Kun yritysten toimintaedellytykset ja omistus ovat kunnossa, niin silloin meillä on työtä ja toimeentuloa. Myös verotuksen pitää olla työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa. Elinkeinoelämä taas tarvitsee osaavaa työvoimaa, joten meidän pitää huolehtia koulutusjärjestelmästämme kaikilla tasoilla. Opiskelevien nuorten varassa on tulevaisuutemme. Koulutuksen pitää olla laadukasta ja kansainväliset mitat täyttävää.

Ihmisten hyvä elämä tai yritysten menestyksekäs toiminta ei ole mahdollista, jos sisäinen ja ulkoinen turvallisuutemme eivät ole kunnossa. Me kaikki haluamme tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Siksi meidän täytyy pitää jokainen porukassa, oli sitten nuori tai vanhempi, kantasuomalainen tai maahanmuuttaja. Tässä suhteessa työ sen tarjoamine sosiaalisine suhteinen on parasta vastalääkettä.

On kyse sitten asumisesta, asioimisesta, liikkumisesta, työnteosta tai harrastamisesta, niin liikennejärjestelmän, tietoliikenteen, tietojärjestelmien ja energiaverkkojen tulee toimia luotettavasti. Näihin liittyvien palvelujen on oltava kohtuuhintaisia. Hyvin toimiva infrastruktuuri on myös turvallinen. Toimivan infrastruktuurin päälle voidaan rakentaa toimivat markkinat.

vpnurmi.fi

Veli-Pekan kampanjapäällikkö on Ari Savela,
ari.savela@dnainternet.net

Muut ehdokkaat Varsinais-Suomen vaalipiirissä

127

Aho Virve

Lähihoitaja

Kotipaikka: Laitila

Puhelinnumero: 0503031593

Rohkeasti yhteisten arvojen puolesta

Ammatiltani olen lähihoitaja ja olen tehnyt hoitoalan työtä vajaa 20 vuotta eri sektoreilla. Työni ja päätöksenteon myötä olen nähnyt hoitoalan eri puolet ja saanut laaja alaisen näkemyksen alan asioihin.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat asioita, jotka on vihdoin saatava kuntoon. Sairaudet lisääntyvät ja hoidot kallistuvat. Hoidettavien määrä kasvaa jo pelkästään ikäihmisten määrän noustessa. Suomen on kyettävä vastaamaan näihin haasteihin ja turvaamaan palveluiden saatavuus. Muutokset ovat välttämättömiä ja ne tulee nähdä mahdollisuutena kehitää palveluita oikeaan suuntaan.

Jatkuvan sosiaali- ja terveyspalveluiden säästämisen sijaan tarvitaan uusia toimintatapoja siihen miten palveluita tuotetaan. Palveluita kehittäessä tulee kiinnittää huomiota alan eri asiantuntijoiden näkemyksiin ja yhteistyössä kehittää palveluita.Myös palveluiden valvontaan on kyettävä kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota.

Minulle on ensiarvoisen tärkeää se, että eri ikäiset ihmiset; vauvasta vaarin, tulevat hoidetuksi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ikäihmiset ovat rakentaneeet meille tämän maan ja nyt on meidän aika pitää heistä huolta. Myös lasten ja nuorten tilanne vaatii erityishuomiota.

Työllisyyden osalta Varsinais-Suomessa menee nyt hyvin, mutta se ei yksin riitä turvaamaan alueemme elinvoimaisuutta. Työllisyyden lisäksi on kyettävä vastaamaan sote- palveluiden, asumisen ja koulutuksen haasteisiin sekä kyettävä kehittämään nykyistä paremmat liikenneyhteydet maakunnan alueella. Elinvoimaisuus on kyettävä näkemään kokonaisuutena ja tämän takia myös pienyrittäjien toimintaedellytykset ja maaseudun elinvoimaisuus on turvattava

Päätöksenteossa olen ollut mukana yli 20 vuotta ja näihin vuosiin on mahtunut monta erilaista luottamustehtävää.

Päättäjänä minulle on tärkeää vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, ihmisten kuunteleminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Tarvittaessa minusta löytyy aimo annos pohjanmaalaista periksiantamattomuutta sekä rohkeutta viedä asioita eteenpäin, omilla jaloilla seisten.

virveaho.fi

Virven kampanjapäällikkö on Aleksi Perkkola,
aleksiperkkola@gmail.com

Lue lisää

128

Aso Janne

Palomestari, asemamestari, työsuojeluvaltuutettu

Kotipaikka: Kaarina

Puhelinnumero: 0443330112

Ihmisen puolella

Minulle politiikassa on aina ollut tärkeää ihmisyys!

Olen kaarinalainen perheenisä, päättäjä ja ennen kaikkea varsinaissuomalainen vastuunkantaja. Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Aiemmin olen toiminut hallituksen varapuheenjohtajana ja valtuuston puheenjohtajana, sekä maakunnallisissa terveydenhuollon luottamustehtävissä.

Työssäni vastaan pelastuslaitoksen Loimaan paloaseman ja alueen sopimuspalokuntien toiminnasta, sekä omalta osaltani pelastuslaitoksen työsuojeluasioista.

Lähtökohtanani on vapaa, vastuullinen ja välittävä ihminen. Yhteiskunta on rakennettava toimimaan yksittäistä ihmistä varten. Perusoikeuksien ja -toimeentulon lisäksi ihmiselle on taattava myös mahdollisuus kehittää itseään. Jokaiselle kuuluu oikeus tehdä työtä ja parantaa sen avulla omaa ja samalla koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen ja hänen mahdollisuuksiaan ylläpitää sosiaalisia suhteita on tuettava. Ihmisen kokema yksinäisyys on koko yhteisön yhteinen huoli. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Oikeuksien rinnalla ihmisellä on vastuullisuuden velvollisuus. Tämä koskee erityisesti toisten ihmisten ja luonnon kunnioittamista. Jokaisen ihmisen on mahdollisuuksiensa mukaan kannettava vastuuta itsestään ja lähiyhteisöstään. Huolehtiminen lähimmäisestä ja lähiyhteisön jäsenistä rakentaa välittämisen ilmapiiriä.

Kotimainen energia ja työ tarvitsevat puolestapuhujansa. Byrokratiaa tulee keventää ja sitä kautta helpottaa työtä ja yrittämistä. Normiviidakkoa on siis purettava ja esteet raivattava. Olen valmis tähän niin koti-Suomen eduskunnassa, kuin vaikuttamaan kansallisella tasolla, ettei myöskään Eurooppalaisen päätöksenteon kautta vaikeuteta Suomen ja suomalaisten etuja – vaan sielläkin voitaisiin toimia ketterästi ja ottaa opiksi suomalaisista ratkaisuista.

Oikeusjärjestelmämme kaipaa uudistamista – Ihmisten oikeustajuun ei mahdu vakavien rikosten lievät tuomiot ja lievien rikosten suhteessa ankarat sanktiot. Haluan kehittää Suomea vastuullisesti. Uskon yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluan rakentaa paremminvointivaltiota, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä elämässään ja jossa myös heikoimmista pidetään huolta.

Vapaa-ajalla liikun koirien kanssa luonnossa, luontokuvaan, luen dekkareita ja harrastan kotiseututoimintaa, sekä järjestötoimintaa.

janneaso.fi

Jannen kampanjapäällikkö on Veli-Matti Virtanen,
virtanenvm@gmail.com

Lue lisää

129

Forsblom Toni

Yrittäjä

Kotipaikka: Naantali

Puhelinnumero: 0405733833

 

Perhe ja sujuva arki

Perhe on minulle kaikkein tärkein asia, kuten varmasti meille jokaiselle. Olemme vaimoni Millan kanssa molemmat yrittäjiä ja siten perheemme arki on välillä todella kiireistä ja päivät venyvät pitkiksi. Kiireisen arjen vastapainoksi yritän olla mahdollisimman paljon kotona tavallisten asioiden parissa ja tehdä yhdessä asioita perheen kesken.

Perheen isänä tiedän, millaisten haasteiden kanssa lapsiperheet tällä hetkellä painivat. Kunnallisessa päätöksenteossa olen päässyt näihin asioihin jo vaikuttamaan. Arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä tekijöitä ovat etenkin lasten päivähoitoon ja koulunkäyntiin liittyvät asiat.

Yrittäminen

Toimin yrittäjänä naantalilaisessa Forsport -urheiluliikkeessä. Forsport on liikunnan erikoisliike ja asiakaskunta on laaja aina ammattiurheilijoihin saakka. Mielestäni etenkin pienet yritykset kaipaisivat enemmän joustavuutta ja vähemmän turhia säädöksiä, jotta yrittäminen helpottuisi ja sitä kautta myös työllistäminen.

Kansanedustajana haluan toimia niin, että Suomessa olisi tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä enemmän yrityksiä ja yrittäjiä. Yritykset luovat edellytykset hyvinvoinnille. Jos yrityksiä ei olisi, ei olisi työpaikkoja, eikä myöskään verotuloja.

Koulua käydään elämää varten

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä toimin Naantalissa nuoriso-ohjaajana. Siinä työssä sain huomata, miten pienillä asioilla voi olla ratkaiseva vaikutus ihmisen loppuelämään. Jokaiselle nuorelle pitäisi löytyä sellainen opiskelupaikka, joka motivoi ja joka auttaa pääsemään niihin unelmiin mitä nuorena on.

”Raision seudun koulutuskuntayhtymä Rasekon yhtymävaltuuston puheenjohtajana olen päässyt näkemään lähietäisyydeltä ,kuinka käytännönläheistä ja tekemiseen keskittyvää nykyinen ammatillinen opiskelu on. Samaa käytännönläheisyyttä ja tekemällä oppimista toivoisin opiskelun olevan kaikilla oppimisen asteilla.

Hyvinvointi on se juttu

Liikunta on ollut aina tärkeä osa elämääni. Olen harrastanut urheilua enemmän ja vähemmän tosissani koko ikäni. Lisäksi olen pitkään toiminut valmentajana. Nykyään liikunta on edellytys sille, että jaksan töissä ja luottamustehtävissä. Lisäksi yritän innostaa muita liikkumaan.

Liikunta lisääntyy kun ihmisten lähellä on liikuntapaikkoja. Nyt talvella tämän näkee parhaiten luistelukentillä ja hiihtoladuilla. Lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen pitää panostaa, ne edistävät terveyttä ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointia.

toniforsblom.fi

Tonin kampanjatirehtööri on Ville Vuorio,
tonintiimi@gmail.com

Lue lisää

130

Kanerva Ilkka

Kansanedustaja, ministeri

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0505113055

Isänmaan ja maakunnan asialla, sitoutuneesti

Olen omistautunut läpi elämäni yhteiskunnallisiin uudistus- ja parannushankkeisiin kokoomuslaiselta arvopohjalta. Kyse ei ole palkkatyöstä, vaan innosta, kutsumuksesta, missiosta. Kaikki tämä alkoi jo koulupoikana. Isänmaan ja maakunnan asialla, sitoutuneesti.

Politiikan maailmassa saa tuloksia vain yhteistyöllä. Ei vain muita myötäillen, vaan omalla aloitteellisuudella ja toisiakin kuunellen.

Tunnen ihmisen arjen, kotikuntani ja tunnen oman maakuntani. Tarkoitus oli alun perin jäädä yliopistolle tekemään tiedettä valtio-opin pariin. Käytäntö vei mennessään. Tunnen ja tiedän, miten päätökset syntyvät – ketkä niihin vaikuttavat. Edelleen pitää kuitenkin etsiä uutta, pitää olla elämälle utelias ja yrittää ymmärtää. Ja antaa oma panoksensa.

Koulutus ja yrittäminen kantavat kehitystä eteenpäin. Sosiaalisuus ja luonto antavat hyvät mittapuut ajattelulleni ja toiminnalleni. Urheilu, liikunta ja kansalaistoiminta ovat ohittamaton voimavara minulle. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja talous ovat ne isot asiat, jotka ratkaisevat, miten Suomi pärjää. Ulkopoliittisesti ja taloudellisesti haastavat ajat vaativat nyt kokemusta ja osaamista.

Parhaillaan pyrin tekemään kaikkeni ennen muuta Suomen ja turvallisuusympäristömme vakaan kehityksen turvaamiseksi. Suomen turvallisuus on valitettavasti uudella tavalla uhattuna ja tämän liennyttämiseksi on ponnisteltava kaikin mahdollisin keinoin niin kotimaan turvallisuuden kuin turvallisuusympäristömmekin rauhanomaisen kehityksen takaamiseksi.

ike.fi

Ilkan kampanjapäällikkö on Pentti Salonen,
pentti.salonen@heta.com

Lue lisää

131

Kattelus Lauri

Lakimies, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0407433619

Kannustavuus on sitä, ettei kukaan menetä toivoaan.

Olen lakimies, valkokaulustyöläinen, tavallinen nuori aikuinen Kerttulin kortteleista. Tänään johdan työkseni Turun kaupunginhallitusta. Olen ehdolla eduskuntaan, koska muuttuva uusi maailma tarvitsee oman edustajan. Uskon, että kansanedustajaksi tarvitaan ahkeria ja asioihin perehtyviä lainsäädännön ammattilaisia, joilla on vahva sosiaalinen omatunto ja jalat tukevasti maassa.

Kannustavuudesta puhutaan paljon. On selvää, että tarvitsemme verouudistuksen, joka kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen. Lisäksi sosiaaliturvaa on yksinkertaistettava ja uudistettava niin, että työn vastaanottaminen ei ole ikinä riski ansiotason heikkenemisestä.

Yhteiskunnalla on monet kasvot. Minulle kannustavuus on sitä, ettei kukaan menetä toivoaan. Jokaisen on voitava kokea olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Osallisuuden lisääminen ehkäisee tehokkaasti eriarvoistumista yhteiskunnassa. Sosiaaliturvan on autettava jaloilleen ja turvattava ihmisarvoinen elämä.

Oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat demokratian kulmakivi. Oikeusvaltio vaatii toimiakseen riittävät resurssit tuomioistuinlaitokselle ja rikostutkintaan. Yksilön vapausoikeudet, syrjimättömyys, oikeus ihmisarvoiseen elämään sekä muut sosiaaliset oikeudet luovat vankan arvopohjan oikeusvaltiolle. Näiden arvojen on näyttävä selvästi myös Suomen ulkopolitiikassa ja kansainvälisissä suhteissa.

Luonnossa liikkuminen, saaristo, metsät – oikeastaan puhdas luonto kaikkiaan – palauttaa arjen kiireistä ja antaa minulle valtavasti voimaa. Yksin luotoa ei pelasteta, vaan ilmastomuutoksen hillitseminen onnistuu ainoastaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomen on tehtävä siinä merkittävä osansa ja näytettävä edelläkävijän esimerkkiä.

Uskon kuitenkin, että myös yksilön pienillä teoilla on merkitystä. Muutos lähtee yksilöistä. Olen ystävieni kanssa laatinut aloitteen, jotta roskaaminen saataisi kuriin. Kansalaisaloitteella tavoittelemme kunnille mahdollisuutta valvoa roskaamista tehokkaammin ja oikeutta kerätä roskaamiskiellon rikkomisesta hallinnollinen seuraamusmaksu – ns. roskasakko.

katteluslauri.fi

Laurin kampanjapäällikkö on Karri Kattelus,
karri.kattelus@rudpedersen.com

Lue lisää

132

Kiviniemi Sanni

Assistentti, RDM

Kotipaikka: Loimaa

Puhelinnumero: 0503203014

Tuloksia saadaan vain yhteistyöllä ja kuunnellen sekä rohkeilla päätöksillä

Olen loimaalainen kunnallispoliitikko ja järjestöaktiivi, perheen äiti sekä eränkävijä.

Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, toimien sivistysvaliokunnan ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana. Olen oppinut kuuntelemaan kuntalaisten tarpeita, tämä on avannut monia ovia päätöksenteon pohjaksi. Päätöksentekoni perustan rohkeaan kestävän kehityksen periaatteita noudattavaan taloudelliseen ja pitkäkantoiseen ajatteluun. Loimaan Kokoomus ry:n varapuheenjohtajana tunnen ja tiedän miten päätökset syntyvät ja ketkä niihin vaikuttavat.

Toimin myös Suomen Nuorkauppakamareiden A-aluekehityspäällikkönä, jossa tehtäväni on yhteiskuntavaikuttavan toiminnan kehittäminen paikalliskamareissa. Aktiivisuuteni järjestötoiminnassa on kuljettanut minua yhä vaativimpiin toimiin järjestöissä sekä kunnallispolitiikassa. Tuloksia saadaan vain yhteistyöllä ja kuunnellen.

Minulle on tärkeää huolehtia siitä että opiskelu, yrittäminen ja työnteko on kannattavaa. Kahden lapsen äitinä myös perheiden, lasten ja nuorten tulevaisuus on lähellä sydäntäni. Tästä syystä hyvinvointiyhteiskunnastamme huolenpitäminen on tärkeää, jotta peruspalvelut voidaan säilyttää tulevaisuudessa seutukunnissa. On etsittävä ja luotava uusia käytänteitä elinvoimaisen Loimaan seudun sekä koko Suomen rakentamiselle koko ajan digitalisoituvassa yhteiskunnassa sosiaaliturva mukaan lukien.

 

Lue lisää

133

Korhonen Maarit

KM, luokanopettaja

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0405470843

Tarvitsemme jokaisen neroutta rakentaessamme tulevaisuutta

Olen opettanut 35 vuotta alakoulussa. Kirjoitin kolme pamflettia koulun nykytilasta ja tulevaisuudesta. Niiden ja kymmenien blogien ja kolumnien vuoksi minut valittiin Vuoden Luokanopettajaksi 2016.  Sitran uusi koulutus-foorumin (2014) jälkeen olen istunut opetushallituksen Uusi peruskoulu-työryhmässä ( 2016-2018) miettimässä konkreettisia ideoita koulun muutokseen.

Yhteiskunta muuttuu tällä hetkellä todella nopeasti. Jotta yhteiskuntamme pysyisi menestyksekkäänä, on koulun vastattava sen tarpeisiin. Jo Einstein sanoi, että jokainen lapsi on nero. Meidän pitää lopettaa kapea-alainen arviointi, joka leimaa osan viisaiksi, osan tyhmiksi. Me tarvitsemme jokaisen nerokkuutta rakentaessamme tulevaisuutta.

Lasten köyhyys, apatia ja turvattomuus on suomalaista arkea enemmän kuin koskaan ennen. Tuloerot ja alueellinen eriarvoisuus ovat seuraavat haasteemme.

Kunnioitan naisia, jotka raivaavat tietä muille naisille- lasikaton rikkojia. Rakastan uusia innovaatioita: kotini ja mökkini katolla on aurinkopaneelit, mökkimetsäni on nykyään luonnonsuojelualue, käytän yhteiskäyttöautoja.

Ennen kaikkea olen koulutuksen asiantuntija.

maaritkorhonen.fi

Maaritin kampanjapäällikkö on Hanna Lak,
hannalak@outlook.com

Lue lisää

135

Orpo Petteri

Valtiovarainministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0449075833

Suomalaiset ovat luotettavaa kansaa

Olen ollut eduskunnassa vuodesta 2007 lähtien. Matka on ollut pitkä, mutta se on vienyt eteenpäin vaihe vaiheelta, ensin eduskuntaryhmän johtoon ja myöhemmin hallitukseen. Jo yli kahden vuoden ajan olen saanut kunnian toimia kokoomuksen puheenjohtajana ja Suomen valtiovarainministerinä. Kiitos tuestanne matkan varrella!

Varsinais-Suomi on minulle koti. Siksi olen asettunut tälläkin kertaa täällä ehdolle ja toivon saavani teiltä vahvan tuen eduskuntaan.

Varsinais-Suomessa on tapahtunut paljon hyvää viimeisten vuosien aikana. Telakka, autotehdas ja rakentaminen. Työtä ja turvaa tuhansille perheille, isille, äideille, nuorille ja eläkeläisille.  Tälle on saatava jatkoa ja tätä kasvua on tuettava koko Suomessa.

Hyvinvointi syntyy kotimaahamme työn myötä. Yhä useampien suomalaisten pitää edelleen saada töitä, jotta voimme jatkaa tämän maan vastuullista uudistamista. Siksi haluamme päivittää työelämän, verotuksen ja sosiaaliturvajärjestelmän.

Samalla pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota vakaviin haasteisiin, kuten pienituloisuuteen ja syrjäytymiseen. Tähän vastataan parhaiten varhaiskasvatuksella, turvallisella lapsuudella sekä perheiden tukemisella.

Kasvavan senioriväestön asioista on huolehdittava. Hyvän ja turvallisen elämän edellytykset on taattava jokaiselle ikääntyvälle. On voitava luottaa siihen, että apua ja hoivaa saa, kun sitä tarvitsee.

Varsinais-Suomessa näkyy selvästi myös Itämeren rehevöityminen sekä ilmastonmuutoksen tuomat sään ääriolosuhteet. Nämä asiat meidän täytyy ratkaista yhdessä.

Me kokoomuslaiset haluamme, että hyvinvointi kasvaa. Uskon, että Suomella menee entistä paremmin, kunhan ihmiset saavat vapautta tehdä ja toteuttaa itseään. Minusta Suomen pitää olla maa, jossa saa innostua ja onnistua. Saa myös epäonnistua. Saa apua, kun sitä tarvitsee. Tällaisessa Suomessa jokainen voi luottaa siihen, että lopulta hänelle käy hyvin.

Minä luotan Suomeen. Luotan suomalaisiin. Suomalaiset ovat maailman luotettavin kansa. Olemme aina hoitaneet hommamme ja pärjänneet, vaikeissakin paikoissa. Yhdessä teemme Varsinais-Suomesta ja koko maasta vieläkin paremman.

petteriorpo.fi

Petterin kampanjapäällikkö on Pekka Karlsson,
pekka.karlsson@turku.fi

Lue lisää

136

Parkko Tanja

Projektipäällikkö, DI

Kotipaikka: Raisio

Yhteisten asioiden hoitoa järkevästi ja vastuullisesti. Harkittuja päätöksiä lasten ja nuorten tulevaisuus mielessä pitäen.

Olen 32-vuotias raisiolainen äiti, insinööri ja kuntapoliitikko. Istun ensimmäistä kauttani Raision kaupunginvaltuustossa sekä Varsinais-Suomen maakuntavaltuustossa. Toimin myös Raision tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Olen koulutukseltani energiatekniikan diplomi-insinööri ja työskentelen tällä hetkellä projektipäällikkönä korjausrakentamisen konsulttiyrityksessä. Työkokemusta löytyy insinööritoimistojen lisäksi mm. telakalta.

Päättäjänä olen kuunteleva ja harkitseva. Päätöksiä tehdessä täytyy hahmottaa kokonaisuus ja pyrkiä pitkäjänteisyyteen. Hätäiset sekä äkkipikaiset päätökset ja linjaukset kostautuvat helposti myöhemmin. Omaa toimintaani päätöksenteossa ohjaa ajatus tasapainoisesta taloudesta, jonka avulla mahdollistuu kestävien ja ympäristöystävällisten uudistusten teko sekä Suomessa että maailmalla. Haluan, että omat lapseni ja heidän lapsensa voivat luottaa omaan tulevaisuuteensa. Tähän tulevaisuuteen kuuluu oikeus nauttia puhtaasta luonnosta ja turvallisesta ympäristöstä sekä oikeus työntekoon ja menestykseen elämässä.

Vapaa-ajalla koko perhe liikkuu paljon. Omiin harrastuksiini kuuluu suunnistus ja tanssi. Liikunnan lisäksi perhettä yhdistää moottoriurheilu.

tanjaparkko.fi

Tanjan kampanjapäällikkö on Arto Parkko,
arto.parkko@gmail.com

Lue lisää

137

Pitkänen Sanna

yrittäjä, maanviljelijä, henkilöstöasiantuntija

Kotipaikka: Pöytyä

Puhelinnumero: 0405415269

Säänkestävä Arjen Asiantuntija

Olen 44-vuotias maanviljelijä, yrittäjä ja henkilöstöasiantuntija. Yhteisten asioiden hoitaminen on minulle sydämen asia kunnallispoliitikkona, Kokoomuksen piirihallituksen ja puoluevaltuuston jäsenenä, yhdistysaktiivina sekä kirkkovaltuutettuna. Koulutukseltani olen oikeustradenomi (AMK) ja vestonomi (AMK). Neljän lapsen äitinä olen käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen.

Olen ehdolla eduskuntaan, koska uskon Varsinais-Suomen tarvitsevan tavallisessa arjessa kiinni olevan edustajan, joka osaa katsoa päätettäviä asioita myös laajemmassa mittakaavassa.

Perinteiset arvot kuten oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja yrittelijäisyys ohjaavat työtäni hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisessä. Palveluista päätettäessä pitää osata talouden lisäksi myös kuunnella kansalaisia ja erilaisten yhteisöjen ääntä.

Suomen hyvinvointi ja menestys rakentuu erilaisten alueiden vahvuuksista. Tarvitsemme keskittyvän kaupunkirakenteen tueksi elinvoimaisen maaseudun pysyäksemme kilpailukykyisenä. Poliittisilla päätöksillä tulee mahdollistaa yksilöiden ja yritysten toiminnan ja kasvun edellytykset kaikissa toimintaympäristöissä.

Näen, että yhteiskuntamme tulee tarjota laadukkaat koulutusmahdollisuudet kehittyäkseen ja pysyäkseen toimivana. Turvallisuuteen liittyvää toimintaa tulee kehittää suomalaisen demokratian ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

sannapitkanen.fi

Sannan kampanjapäällikkö on Sari Pauna,
sari.pauna@gmail.com

Lue lisää

138

Ruohonen Sini

VTM, toiminnanjohtaja

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0445388786

Rohkeutta eduskuntaan

Olen 34-vuotias politiikan tutkija, Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja, turkulainen kaupunginvaltuutettu, kaksi korkeakoulututkintoa suorittanut maisteri sekä kolmen lapsen äiti.

Elämme suuressa murroksessa, jossa teknologiset harppaukset vaikuttavat työhön, opiskeluun ja turvallisuuteen. Ylikuluttamisen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin suhtaudutaan viimeinkin vakavasti. Muutokset ovat välttämättömiä ja välttämättömyyksistä kannattaa tehdä hyveitä.

Teen päätöksiä kokoomuslaiselta arvopohjalta kunnioittaen ennen kaikkea jakamatonta ihmisarvoa. Työnteon kannattavuus, yritteliäisyyden arvostus sekä kasvatus ja sivistys ovat sydäntäni lähellä. Olen hyvä innostumaan uusista ideoista ja vien asioita ponnekkaasti eteenpäin.

Arvostan tehokkuutta ja päämäärätietoisuutta sekä töissä että luottamustehtävien hoitamisessa. Kansanedustajana tulisin toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti.

siniruohonen.fi

Sinin kampanjapäällikkö on Sini Häkkinen,
sini.hakkinen@gmail.com

Lue lisää

139

Sirén Saara-Sofia

Kansanedustaja, KTM, FM

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0505132051

Olen kansanedustaja ja kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu Turusta. Koulutukseltani olen KTM ja FM. Perheeseeni kuuluu yrittäjäpuoliso ja kaksi päiväkoti-ikäistä lasta. Vapaa-ajallani luen ja liikun yhdessä perheeni kanssa.

Kansanedustajana olen tehnyt töitä etenkin ympäristönsuojelun, liikunnan ja kulttuurin, nuorisotyön, tasa-arvon, kestävän talouden sekä kansainvälisen kehityspolitiikan parissa.

Haluan jatkaa työtäni kansanedustajana kestävän tulevaisuuden puolesta. Kymmenen vuotta politiikassa ovat vahvistaneet näkemystäni vastuullisesta päätöksenteosta, jollaista kestävä tulevaisuus edellyttää. Eduskunnassa vaikuttaminen on ammattityötä, jossa onnistuakseen on oltava asiantuntemusta, tunnettava toimintatavat ja kyettävä rakentavaan vuorovaikutukseen. Päätöksentekoni olen aina pohjannut kestävän kehityksen periaatteisiin ja yhteistyökykyyn.

Ennen politiikkaa olen työskennellyt sekä julkisella sektorilla että yrityksissä, niin pienissä kuin isoilla kansainvälisillä areenoilla toimivissakin. Minulla on myös vahvaa taustaa urheiluseuroista, liikuntajärjestöistä ja hyväntekeväisyystyöstä. Nämä kokemukset saivat minut aikanaan innostumaan yhteisistä asioista päättämisestä ja sillä tiellä olen edelleen. Ymmärrykseni osallisuuden ja ennaltaehkäisyn merkityksestä pohjautuu siis käytännön kokemuksiin.

Haluan jatkuvasti kehittää osaamistani. Ekonomikoulutuksessani painottui vahvasti kestävyys liiketoiminnassa. Ensimmäinen graduni käsitteli yritysvastuuta. Työn ohessa opiskelin toisen maisteritutkinnon ja tiettävästi olen nyt ainoa poliitikko maailmassa, jolla on akateeminen tutkinto tulevaisuuden tutkimuksesta. Lopputyöni tarkasteli kiertotalouden potentiaalia Itämeren suojelussa osana kansainvälistä poliittista yhteistyötä.

Ajattelen, että poliitikkona teen päätöksiä tulevia sukupolvia varten. Tavoitteenani on Suomi, jossa Itämeri on uimakelpoinen, jokaisella lapsella edes yksi harrastus ja ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti.

saarasofia.fi

Saara-Sofian kampanjapäällikkö on Alvar Euro,
alvar.euro@gmail.com

Lue lisää

140

Takatalo Janika

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja, yrittäjä, VTM

Kotipaikka: Turku, s. Salo

Puhelinnumero: 0449820465

Ääni tulevaisuudelle. Sinivihreä, moderni ja asiantunteva uudistaja.

Olen 26-vuotias valtiotieteiden maisteri, vaikuttamisen asiantuntija ja kuntapäättäjä. Toimin Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana ja valmistelen parhaillaan tutkimussuunnitelmaa jatko-opintojani varten. Minulla on yrittäjyys vahvasti verissä ja toimin sivutoimisena yrittäjänä oman toiminimeni kautta. Olen aina ollut tiedonjanoinen ja arvostanut sivistystä sekä sitä, että Suomessa pitkälle opiskeleminen on mahdollista eri taustoista tuleville. Olen itse oman sukuni ensimmäinen maisteri.

Varsinais-Suomi on kotini. Synnyin ja kasvoin Salossa, jossa myös suurin osa suvustani asuu. Muutin yliopisto-opintojen perässä Turkuun 20-vuotiaana – molemmat kotikaupunkini ja koko maakunta ovat minulle rakkaita. Reissaan paljon työni takia ja tyypillisesti minuun voikin törmätä Turku-Salo-Helsinki -välillä junassa. Pendelöinti on tehnyt minusta intohimoisen Tunnin junan puolestapuhujan!

Olen poliitikkona nuori mutta kokenut. Aloitin nuorisovaltuutettuna kymmenen vuotta sitten edeten aina valtakunnallisen nuoriso- ja opiskelijapoltiiikan huipulle. Tällä hetkellä olen mm. Turun kaupunginvaltuutettu, Varsinais-Suomen maakuntavaltuutettu ja Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Olen tehnyt koulutus- ja sivistyspolitiikkaa työkseni niin ylioppilaskunnassa kuin opetusministerin avustajanakin. Minua päätöksentekijänä kuvaavia sanoja ovat sinivihreys, modernius ja asiantuntemukseen perustuva uudistushenkisyys.

Tahdon toimia uuden sukupolven äänenä.Ymmärrän suuria muutostrendejä, ja mitä ne vaativat päätöksentekijöiltä. Tiedän, miten asioihin voi ja pitää vaikuttaa. Olen pitkäjänteisesti hankkinut koulutusta ja kokemusta, joista on päätöksentekijälle hyötyä. Olen mukana politiikassa rakentaakseni vahvaan talouteen, sivistykseen, tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin ja kestävään kehitykseen pohjaavaa yhteiskuntaa.

Ääni minulle on ääni tulevaisuudelle!

janikatakatalo.fi

Janikan kampanjapäällikkö on Anne Pynttäri,
anne.pynttari@gmail.com

Lue lisää

141

Tapio Marko

Yrittäjä, kaksi insinööritutkintoa

Kotipaikka: Salo

Puhelinnumero: 0400552801

Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu ja kaikissa haasteissa piilee mahdollisuus

Olen salolainen yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen, lisäksi olen mukana Salon kaupunkikehityslautakunnassa ja maapoliittisessa työryhmässä.

Minulla on vankka kokemus yhdistystoiminnasta. Olen Nuorkauppakamari senaattori ja lisäksi toiminut Varsinais-Suomen yrittäjien varapuheenjohtajana ja Salon yrittäjien puheenjohtajana, nykyisin hallituksen jäsenenä.

Arvomaailmani kuvaavat parhaiten sanat yritteliäisyys ja sivistys.

Olen perhekeskeinen ihminen. Onnekseni olen saanut seurata lastemme opintojen etenemistä ja työelämään siirtymistä. Ymmärrän hyvin ajan haasteet ja siksi haluan helpottaa nuorten työelämään pääsyä.

Me kaikki vanhenemme aikanaan ja siksi haluan, että kaikille suodaan oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.

Yrittäjyys on minulle tapa elää – elämäntapa

markotapio.fi

Markon kampanjapäällikkö on Liisa Tuominen,
liisa.tuominen@pp.inet.fi

Lue lisää

142

Valkonen Ville

Talousasiantuntija, yrittäjä, KTM

Kotipaikka: Turku

Puhelinnumero: 0445672201

Eduskunta tarvitsee talousosaajia. Kannustavan Suomen rakentaminen vaatii rohkeita uudistuksia ja etunojan tulevaisuuteen.

Olen edistysmielinen oikeistolainen, talousasiantuntija, yrittäjä ja kauppatieteiden maisteri. Minulla on työkokemusta niin julkiselta sektorilta eduskunnasta, kahdesta ministeriöstä kuin yksityiseltä sektoriltakin. Tiedän, mitä kansanedustajana toimiminen parhaimmillaan on: vaativaa asiantuntijatyötä sekä selkeisiin arvoihin pohjautuvaa tulevaisuuden rakentamista.

Yritykseni tarjoaa talouden asiantuntijapalveluita ja sijoituskoulutuksia sekä järjestää taloustapahtumia. Autan asiakkaitani vaurastumaan ja oppimaan taloudesta.

Olen myös turkulainen kaupunginvaltuutettu, rakennus- ja lupalautakunnan puheenjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtaja ja Turun sataman hallituksen jäsen. Lisäksi olen Kokoomuksen puoluevaltuuston varapuheenjohtaja. Olen kotoisin Paimiosta, asunut Namibiassa, Moskovassa, Kööpenhaminassa sekä Berliinissä ja ollut töissä Helsingissä ja Salossa, Turun lisäksi.

Aiemmin työskentelin valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana, Kokoomuksen eduskuntaryhmän talouspoliittisena sihteerinä ja taloushallinnon tehtävissä.

Olen myös reservin yliluutnantti ja utelias maailmanparantaja.

Eduskuntavaaleissa olen mukana rakentamassa kannustavaa Suomea, joka uskaltaa kulkea tulevaisuuteen. Korkea työllisyys ja terve talous ovat hyvinvoinnin  pohja. Tärkeimpiä ajamiani aiheita ovat paikalliseen sopimiseen perustuva työmarkkinauudistus, kannustava sosiaaliturvaremontti, verotuksen keventäminen, julkisten menojen kulukuri, maanpuolustuksen resursseista huolehtiminen ja Suomen nostaminen teknologian hyöntämisen edelläkävijäksi.

Vapaa-aika kuluu avovaimon, perheen ja ystävien kanssa, kirjojen parissa, kirjoittaen tai monipuolisesti liikuntaa harrastaen.

villevalkonen.fi

Villen kampanjapäällikkö on Tuulia Merivuori-Marisa,
tiimi@villevalkonen.fi

Lue lisää

143

Virolainen Anne-Mari

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, KTM

Kotipaikka: Lieto

Puhelinnumero: 0505121941

Uskon oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisillä on mahdollisuus hyvään arkeen, työnteosta ja opiskelusta palkitaan sekä yrityksillä on edellytykset luoda ihmisille työtä.

Tärkein tehtäväni on kuunnella.

Tulin ensimmäisen kerran valituksi kansanedustajaksenne vuonna 2007. Kuluneen kahdentoista vuoden ajan olen saanut ajaa varsinaissuomalaisten asiaa Arkadianmäellä, ja tänä päivänä myös kaikkien meidän suomalaisten etua maailmalla ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Uskon vakaasti oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisillä on mahdollisuus hyvään arkeen, työnteosta ja opiskelusta palkitaan sekä yrityksillä on edellytykset luoda ihmisille työtä.

Kansanedustajan työ on upea näköalapaikka varsinaissuomalaisten elämään. Murheisiin ja unelmiin. Pienetkin päätökset vaikuttavat tuhansien ihmisten elämään. Suuret uudistukset, kuten sote-uudistus, koskettavat meitä jokaista. Siksi on tärkeää, että meillä jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi.

Kansanedustajan tehtävä on kuulla äänestäjiään ja puhua heidän äänellään eduskunnassa. Se on työtä, jota rakastan. Se on työtä, jota haluan jatkaa. Kahdessatoista vuodessa olen oppinut paremmaksi kuuntelijaksi – ja saamaan ääneni kuuluville. Jos annat äänesi minulle, minun ääneni on sinun äänesi.

annemarivirolainen.fi

Anne-Marin kampanjapäällikkö on Sanna Vauranoja,
sanna.vauranoja@kaarina.fi

Lue lisää